talo vaahteran varjossa

Helle kutittaa nenää. Suljen vielä hetkeksi silmäni ja kuvittelen herääväni sademetsien lehvistössä. Smaragdinvihreä kuumuus kietoutuu ympärille ja iholle. Aurinko on helleverhon takana kuin afrikantähti piilossa jossain ja silti ihan päämme yllä muuttamassa maatilan pihamaan tropiikiksi. Vain kristallinkirkas vesiputous puuttuu. Täytän ensi töikseni koiravanhuksen kupin jääkylmällä vedellä. Huomaan juhannuskoivut saunan seinustalla ja ajatus karkaa juhannusaattoon. Mietin oliko se totta vai kaunista unta, kaikki? Ystävä istuu kuistin portailla ja soittaa haitarillaan haikeita kesäsäveliä. Istumme kahden muun ystävän kanssa kuistilla ja kuuntelemme, katselemme, tunnemme koivun ja niittykukkien korean tuoksun keskikesän mirhamina. Ihan kuin entisajan tivolissa, tai saariston kesissä sanoo meistä rannikon kasvatti, liikutus näkyy kasvoilta. Keskikesän taikaa ainakin, ei voisi paremmin olla.

Pakenen ajatuksineni sisälle kun lapset ryntäävät leikkimään seikkailuleikkiään ulos viidakkoon. Tänään rakastan tätä taloa poikkeuksellisen paljon. Tässä se seisoo tutun turvallisena. Vaahterat luovat auliisti vihreän kesäkaton sen ylle ja pääskyset kylpevät taivaan sinessä. Sisällä talossa on viileää. Avaan vielä kaikki vanhat peiliovet apposelleen, ikkunoita joka puolelta tuonne vehreään pihaan ja hengitän syvään kun pieni tuulenvire puhaltaa kasvoille. Tiedän että kun talven tuulet puhaltavat on näissä ikinurkissa ihan erilainen tunnelma, mutta tänään se tuntuu kaukaiselta. Kun talo hengittelee rauhaisasti, on itselläkin kummallisen rauhallinen olo. Ei jaksa kiirehtiä, askareet valmistuvat pikku hiljaa ja illaksi suunniteltu uimaretki viilentää ajatukset jo valmiiksi. Kahden sukupolven miehiä tulee pian lounaalle kuivurityömaalta, raparperipiirakka odottaa uunia. Katson kaukaisuuteen ja huomaan että aurinko saa ympäröivät pellot hehkumaan lukemattomissa vihreän sävyissä, tuovat mieleen lapsuuden parhaimman lahjan, taiteilijatarvikeliikkeestä ostetut puuvärit joissa erilaisia vihreitäkin oli useita ja kaikilla sävyillä  oli omat ihanat nimensä. Ehkä ne ovat vielä tallessa jossain? Pelto on se aarre, lukee pienessä lehtileikkeessä isännänhuoneen seinällä.

Miehen veljeltään saama isännänviiri liehuu uljaana kesätuulissa. Täällä ollaan, kotona.