kaukametsässä

Kauas pilvet karkaavat, vievät savun mennessään. Maa venyttelee jäseniään, kohta olen voimieni tunnossa, valmiina kylvöön tulevaan. Äiti, kosketan pilveä tällä korrella, esikoinen sanoo silmät kirkkaina. Toivoa ilmassa, pienten kumisaappaiden pohjassakin. 

a breath of fresh air

Luin lehdestä, että muuttolinnut palaavat pian. Tai sitten ne voivat pelästyä kylmyyttä ja kääntyä takaisin. Älkää kääntykö, ettehän? Tänne sänkipeltojen ja kyntöpeltojen syliin on hyvä lentää, ne ovat kuin isoäidin vanha tilkkutäkki, joka on palvellut sukupolvelta toiselle ja aina kaivetaan esiin uudelleen. Tulkaa kurkien luo pellolle ja tikan seuraksi kuusimetsään. Kesän tuuletkin ovat jo matkalla.

Lokit kaartelevat pienen joen yllä, terveiset mereltä siipiensä suojissa. On meilläkin täällä vettä, uomissa ja notkoissa, piskuisilla kyläteillä lainehtii. Taivaalta putoilee pisaroita ja räystään alla on lampi. Ajattelen, miten puhdas tuoksu, voisi aloittaa ajatuksensa tänään puhtaalta pöydältä, ihan niin kuin luontokin aloittaa, joka kevät.

Ei kauan enää, ei kauan.

Terveisin maanviljelijän vaimo

haravat käteen -periaatteella

Joutsenet laulavat kotipellolla, sataa ja lumen alta löytyi kuin löytyikin talovanhuksen kivijalka, hei vanha ystävä. Taas mennään kohti uutta kesää, meidän neljättä yhteistä, mietin. Rapsutetaan, kuopsutetaan maata ympärilläsi, ihastellaan tulppaaninalkuja ja raparperin punaposkia jotka jo tervehtivät talon väkeä. Haaveillaan yrttitarhasta ja perunamaasta, kesän mustikkametsistä, mansikkamaidosta.. Ajattelin etten olisi kevätihminen, ehken nuorempana ollutkaan. Mutta nyt täällä huomaan, että olen, olen kevät-, kesä-, syksy- ja talvi-ihminen. Ihan kuin elokuvissa, muutetaan kesäksi maalle, otetaan huonekalujen päältä lakanat pois ja tuuletetaan talo kevääseen. Ja syystuulten mukana taas lähdetään talvea vastaan jonnekin muualle. Elonkiertoa. Me vain vietämme syksyt ja talvetkin täällä, nallekarhuina talviunilla.

Tartun haravaan ja siistin talon edustaa, laitan perunanarsissit isoihin ruukkuihin ja hymyilen, näinä neljänä keväänä olen huomaamattani kehittänyt ikioman perinteen, valitsen samat kukat joka kevät. Illalla saapuu asukkaita, tervetuloa, ei enää havuja missään, vain vähän lunta, toittehan auringon tullessanne?

häivähdys kaakeliuunia

On vaikea kuvitella aikaa, jolloin jokin lämmönlähde olisi ollut turha, ja joku niin kaunis kuin vanha kaakeliuuni häiritsevä.. Suren säännöllisesti sitä, että meidän talossamme uunit on ajan saatossa poistettu. Omassa lapsuudenkodissani oli kaksi komeaa kakluunia päivittäisessä käytössä, vihertävät kranssit kiersivät hohtavanvalkoisia uuneja, ja me lapset kiersimme itsemme ihanan lämpimän uunin ympärille kun villalapaset litimärkinä tulimme leikeistämme sisälle. Tiesin, että nuo Myllykylän uunitkin ovat jossain vanhan viljamakasiinin kätköissä, toinen valkoinen ja toinen kai keltainen. Olikohan niitä useampikin, taas ikimummille kysymyksiä. Ehkä laitan nuo mieheni esiin kaivamat koristeellisimmat uuninosat salin takan päälle, koska kauniita ne ovat, ihan noinkin. Jatkan haaveiluani takkatulen ääressä, että ne vielä jonain päivänä taas olisivat arvoisessaan asemassa täällä talossa..

                            

     

my vintti is your vintti

Minulla on ystävä, joka etsii taloa. Omaa kotia, jonka lautalattia narahtaisi tuttavallisesti, jonka nurkista vetäisi ihan hiukan vain, mutta sen verran että silmä etsisi vaistomaisesti villapeittoa. Kotia, jonka puutarhassa olisi vanhoja omenapuita ja täydellinen oksa pihakeinulle, sireenipensaassa huvimaja pienille vieraille, lasilyhdyille. Talossa olisi ullakko aarteille, somia huoneita isoäidin perintöposliineille ja käsintehdyille kaapeille. Tämä ystävä toivoisi talon olevan veden äärellä, toivoisi pihaa ja mantuja, vanhaa piharakennusta veneenrakentajansa verstaalle. Sanoin hänelle, koti ja te, te löydätte toisenne, minä tiedän sen, ja siihen asti, my vintti is your vintti.

Ehkä sinä tiedät yksinäisen talon, joka etsii ihmisiä jotka kaipaavat juuri sitä. Vanhan talon, joka etsii ihmisiä joiden haaveena on, että pihapiirissä näkyisi tähdet eikä kaupungin valot, ihmisiä joilla unelmat talon hoivaamisesta ovat jo selkärepuissa valmiiksi pakattuina.

Talot tähtitaivaan alla, tämä on teille.

suukko

Löysin reen. Siellä se oli verstaan yhdessä huoneessa, josta valo oli palanut varmaan jo kauan sitten. Vanhat kuluneet lapiot ja muut työkalut pitivät sille seuraa, hämähäkitkin. Kukakohan sillä on viimeksi ajanut, mietin mielessäni ja ihmettelin miksen ollut huomannut sitä aiemmin. Tytöt leikkivät kauppaa tallin edustalla ja hakevat olkia tallista spaghetiksi. He ryntäävät katsomaan rekeä ja pienin antaa varovasti suukon sen kuluneeseen kylkeen. Tytöt kiipeävät kyytiin ja tunnistavat sen kirjojen rekiretkistä, kiitos Mauri Kunnas taas, ajattelen itsekseni ja mietin muistaakohan ikimummi lapsuuden rekiajeluita.

Rusakko järsii kauempana kuuraista nurmikkoa ja fasaanikukko patsastelee läheisellä tiellä. Sytytän tallinpäädyn jouluvalot uudelleen, 'kylän kauneimmat jouluvalot', sanoi eräs ihana ihminen, joka ajaa pimeän aikaan ohi, ole hyvä! Tulisi lämmin, toivon taas hiljaa mielessäni, miehestäkin huomaa, että pellolle tekisi mieli. Katselen hajamielisenä hyllykköä, jonka irrotin verstaan seinästä. Se toimittakoon hetken aikaa kauppaleikin tiskin virkaa. Lumi puhdistaa siitä menneiden kesien traktoriöljyjä ja pölyjä. Jotain hyötyä siitäkin, ajattelen. Vintillä odottaa vanha lautasteline, sekin maalipintaa ja huolenpitoa vielä vailla. Päivä alkaa painua iltaan, viemme tallissa talvehtiville pupuille porkkanaa ja lantunkuoria, silitämme ja sanomme hyvää yötä. Liukastelemme sisään, reen kyydissä pääsisi helpommin, hymyilen ja otan pienintä kädestä.

päiväni sisilialaismammana

Heidinä Alpeilla tai Laurana preerialla, Norjan vuonoilla pienessä mökissä, päivät kuluisivat arkisissa askareissa, iltaisin tehtäisiin puhdetöitä ja luettaisiin niitä harvoja kirjoja, joita talossa on.. Huomaan usein ajattelevani, että yksinkertaista elämää viettävä olisi onnellisimpia ihmisiä maan päällä. Minun mielikuvissani se on vanha sisilialaispappa, joka on asunut samassa talossa samalla rannalla koko elämänsä, katsellut auringon laskevan samaan horisonttiin joka ilta, ja laskenut isiensä verkot samaan veteen, tuohon horisonttiin, joka ilta. Olisi hyvää ruokaa, kaunis kotimaisema ja rakkaat ihmiset siinä lähellä, koko elämän. Pieni vahva kahvi ystävien kanssa shakkipelin äärellä oliivipuun varjossa..

Mutta mistä minä voisinkaan tietää, miksi pitäisikään.. Vuoden vaihtuessa mietimme ystävien kesken, missä ajassa ja paikassa, minä ihmisenä haluaisit elää, jos saisit mahdollisuuden. Minä ajattelin taas tuota sisilialaispappaa, lämmöllä. Tiedän vain sen, että omassa elämässäni ne päivät sisilialaismammana ovat kuin aarteita muistissa, kun koko päivän keittiön suuren ruokapöydän äärellä on tohinaa, lapsia ja aikuisia, isiä ja poikia, veljiä ja vaimoja, ystäviä. Ovi avautuu ja pellon pöly lentää hippusina sisään, menee menojaan isännän saappaissa taas, vanha koira torkkuu ihan lähellä pöytää, jos jotakin tipahtaisi.. Se kaikki on tässä, näiden vaahteroiden alla, kun kesäaurinko hymyilee kirkkaalta taivaalta kuin sanoen, tänään on hyvä päivä. Ja yhtäkkiä on hetken hiljaista, kaikki jossain touhuissaan, otan kahvikuppini ja istahdan ulkoportaille, mietin jo seuraavaa ateriaa, pitääköhän jollekin viedä iltanen pellolle, tuoksuuko ilmassa siltä, että illalla sataa..

puhtaat valkeat ikkunat

On varmasti monta tapaa pestä ikkunoita, minä haluaisin sen helpon ja mukavan, sen aurinkoisen päivän kun linnut sirittävät ja lapset leikkivät pihalla hiekkaämpärit täynnä käpyjä ja muita aarteita. Tarvitsisin monta sellaista päivää, tulppaanit tervehtisivät puun juurelta saippuakuplia, jotka leijuvat hiljaa kesän ensi tuulissa ikkunasta ulos maailmaan.
Onneksi voin vielä hetkisen vain ajatella asiaa, odottaa että aurinko lämmittää ilman sopivan lämpimäksi suurten ikkunoiden avautua, niin että raitis ilma täyttää huoneet ullakkoa myöden.

i know what i did last summer

Olemme valmiita heräämäään talviunilta. Ikävä kylvöajan tohinaa, vesileikkejä, päiväunia heinäpaalin päällä kun kesän lempeä tuuli puhaltaa kasvoilla, ikävä hellepäivän aikaisia aamuja kun puurokattila porisee ja kipaisen lehden postilaatikosta aamiaisvieraille paljain jaloin.. Kuikan huuto kaikuu peltoaukeilla ja kasvava vilja herää kukonlaulun aikaan kasvamaan taas vähän lisää. 

maalaisrunoja

https://www.facebook.com/events/160282290789465/

spring break

Aika hengähtää, ja kun katsoo täällä sisällä ympärilleen huomaa kevään hiipineen juhlien jälkimainingeissa peremmälle.