perjantai 30. elokuuta 2013

huvipuistossa

Tytär lähettää lentosuukkoja takaisin kun lähetän niitä hänelle vanhan tallin suulta. Kuivuri humisee emmekä kumpikaan kuule mitään mutta näemme hyvin, toisemme ja tämän kuulaan loppukesän päivän. Olemme ystävän kanssa kunnostaneet pihapiirin tallia, koiria pyörii ympärillä, ystävän pieniä lapsia, välillä nukkuu, välillä herää ja syö, konttaa isolla nurmikolla joka on taas ehtinyt kasvaa pitkäksi, jää pienten sormien väliin hyvin. Esikoinen lähtee kylän taksilla esikouluun, kuopus jää viltille varjoon istumaan, syömään pikku puusta löytämäänsä päärynää.Vilkuilen puhelimestani kelloa, olen saanut tehtäväkseni sammuttaa kuivurilta jotain minkä nimeä en muistakaan enää mutta tiedän mistä sen sammutan kun se on tyhjä. Kuljen ylläni mieheni haalarit ja vanhat tossut, tunnen itseni enemmän emännäksi kuin pitkään aikaan. Mieleeni nousee muistoja aiemmista haalareistani opiskeluajoilta. Viihdyn näissä paremmin. Sidon ne vyötäisille, pihalla paahtaa aurinko ties kuinka monennetta päivää, kuin villissä lännessä kuvittelen, ilmassa leijuu kuumaa pölyä ja vain kuivat aavikkokerät puuttuvat pihalta pyörimästä.

Käyn kastelemassa kukat jotka rönsyävät ulos laatikostaan tallin seinustalla, muistan miten alkukesällä ajattelin etteivät ne taida kasvaa kovin hyvin tänä vuonna. Kerään lasten tavaroita matkalla talolle, muuntaudun kotihengettäreksi ja laitan päivällisen alulle, tiedän että huomenna emännäntehtävät ovat talossa sisällä kun viikonloppuna odotamme matkalaisia. Keltaisia lehtiä tipahtelee tasaiseen tahtiin polulle.

Ennen iltapesua juoksemme tyttöjen kanssa vielä kotipellolle, jonne vanha isäntä on päivän aikana taikonut olkipaaleja. Lasten mielestä niitä jatkuu silmänkantamattomiin. Pilvet näyttävät lempeiltä iltataivaalla, naapurin punainen traktori kulkee väsymättä uomiaan sen alla. Istahdan yhdelle paaleista ja katselen kun tytöt kiipeilevät ja hyppivät niillä. Pieninkin pääsee vihdoin ilman apua ylös, silmät tuikkivat ilosta. Maatilan tivolissa ei ole aukioloaikoja, aurinko sulkee portit hetkeksi avatakseen ne jälleen huomenna uusille seikkailuille. Isännän tivolissa ovet ovat auki ympäri vuorokauden, siltä tuntuu. Juoksemme molemmat omilla kuivureillamme, ajattelen kun illan puhteena mankeloin vielä valkeita lakanoita saapuville vieraille, mietiskellen nostaako pöytä kesäkuistilta jo pois, onko liian kylmä aamuisin. Siihen työhön tarvitaan kaksi, missä välissä, mietin kun onneksi isä ja äiti saapuvat kuin tilauksesta katsomaan tätä sirkusta joka  täällä tänään tuntuu vierailevan.

Lehtijutussa sanotaan että kylänraitillamme on hiljaista, niin on, ja silti eletään vuoden kiireisintä aikaa. Tuuli havisuttaa haavanlehtiä pieninä helistiminään, koneiden äänikin kuin kuuluu tänne, se ei häiritse. Huomaan, että tunnistan omien traktoreiden äänet jo kaukaa. Miten hiljaista olikaan aikaan ennen koneita, miltä kuulosti kun heinää nostettiin seipäille kuivumaan?

Puut katselevat korkeudesta kun aurinko kultaa pellavapäiden leikkejä, hetki sitten mäkeä ylös asteli morsiuspari elokuun tummansinisen yön helminä, onni loisti kasvoilta. Huomenna tytöt menevät mummilaan yöksi, ja saan kuulla miten mummin ikkunan takana laidunsi kameleita ja taikahevosia. Kimaltaa.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti