jalo kuu

Tuuli tuulee kuumaa ja kaikki äänet ympärillä etääntyvät jonnekin kauas, työn ääniä ja pian yön kun utuinen helle laskee päivää iltaan. Tuttu pöllö huhuilee jossakin puiden suojissa. Tiedän että lepakot lentelevät äänettöminä hedelmäpuiden yllä heti hämärän peitellessä pihamaan. Kuivuri humisee tuttua hurinaansa alapihalla ja on tuutulauluna lasten unille, tulee avoimista ikkunoista aikuistenkin uniin. Se on hyvä ääni nukahtaa.

Aamulla kun herään, katson ikkunasta ja näen pikkuisen siilin etsivän aamiaistaan puutarhan nurmikolla. Sen yhtä pienet sisarukset nuuskivat lähistöllä ja nopeasti laskettuna niitä on ainakin viisi. Voi tervetuloa meille! Tuotte tuulahduksen lapsuuden kesistä, tulkaa peremmälle.

Kun aamukaste on haihtunut ja toinen mukillinen aamukahvia jäähtynyt jonnekin ison talon hyllyn reunalle, astun ulos ja käyn laittamassa kärrykuivurin päälle. Pääskyset syöksyilevät melkein silmille ja ymmärrän että ne ovat rakentaneet pesänsä siihen ylisille. Tikka koputtaa jossain lähistön puussa, tasainen ääni kumisee ilmoille. Pieni villieläintarha elää omaa elokuutaan ja valmistuu syksyn tuloon.

Palaan takaisin talolle jossa lapset juoksevat yöpaidoissaan ainakin lounasaikaan asti, ihan parasta muistelee mieheni omaa lapsuuttaan. Aina uusia lapsuuden kesiä kun ei ole kiire minnekään, ollaan tässä kotona, kaikki yhdessä. Yhden perheen elämä kiertämässä verkkaista kehäänsä yhden talon ja tilan ympärillä. Sitä ajatusta mietin ja kannattelen mukanani ihan jokainen päivä.

Iltapäivällä saapuu asukkaita. Pahoittelen heille ettei ruohoa tänään saatukaan leikattua, ruohonleikkuri hajosi ja mies on pellolla. Sitten vien heidät uskollisen karviaismarjapensaan juurelle ja sanon onni onnettomuudessa kai kuitenkin ja näytän liikuttavat piikkipallerot. Tytöt maistavat karviaisia, vieraatkin.

Huomaan, että pellot alkavat pikku hiljaa muuttua kullankeltaisiksi ja niiden nimet vihdoinkin jäädä mieleen. Tiedän mistä tyttöjen kanssa nyt haetaan mies tai mihin saa viedä kahvia jos ehtii. Ainakin melkein aina. Alan haravoida pihakäytävää tuulten puhaltamista roskista ja nypin rikkaruohoja sieltä täältä, joka puolelta pitäisi. Uskollinen perenna kipuaa talon seinustaa vasten samassa sekamelskan kaupungissa missä jo kukkineet lupiinit ja kielot, joiden marjat pian loistavat punaisina kaiken vihreän seasta. Siilit eivät viihdy liian siisteissä pihoissa, kuulin aamulla uutisista. Me viihdymme siilien kanssa, ajattelen kun istahdan hetkeksi kiviaskelmille raparperien viereen auttamaan lapsia itse askarrellun luontokirjan kanssa. Äiti, miten kirjoitetaan siili?