Joutsenet laulavat kotipellolla, sataa ja lumen alta löytyi kuin löytyikin talovanhuksen kivijalka, hei vanha ystävä. Taas mennään kohti uutta kesää, meidän neljättä yhteistä, mietin. Rapsutetaan, kuopsutetaan maata ympärilläsi, ihastellaan tulppaaninalkuja ja raparperin punaposkia jotka jo tervehtivät talon väkeä. Haaveillaan yrttitarhasta ja perunamaasta, kesän mustikkametsistä, mansikkamaidosta.. Ajattelin etten olisi kevätihminen, ehken nuorempana ollutkaan. Mutta nyt täällä huomaan, että olen, olen kevät-, kesä-, syksy- ja talvi-ihminen. Ihan kuin elokuvissa, muutetaan kesäksi maalle, otetaan huonekalujen päältä lakanat pois ja tuuletetaan talo kevääseen. Ja syystuulten mukana taas lähdetään talvea vastaan jonnekin muualle. Elonkiertoa. Me vain vietämme syksyt ja talvetkin täällä, nallekarhuina talviunilla.
Tartun haravaan ja siistin talon edustaa, laitan perunanarsissit isoihin ruukkuihin ja hymyilen, näinä neljänä keväänä olen huomaamattani kehittänyt ikioman perinteen, valitsen samat kukat joka kevät. Illalla saapuu asukkaita, tervetuloa, ei enää havuja missään, vain vähän lunta, toittehan auringon tullessanne?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti