päiväni sisilialaismammana

Heidinä Alpeilla tai Laurana preerialla, Norjan vuonoilla pienessä mökissä, päivät kuluisivat arkisissa askareissa, iltaisin tehtäisiin puhdetöitä ja luettaisiin niitä harvoja kirjoja, joita talossa on.. Huomaan usein ajattelevani, että yksinkertaista elämää viettävä olisi onnellisimpia ihmisiä maan päällä. Minun mielikuvissani se on vanha sisilialaispappa, joka on asunut samassa talossa samalla rannalla koko elämänsä, katsellut auringon laskevan samaan horisonttiin joka ilta, ja laskenut isiensä verkot samaan veteen, tuohon horisonttiin, joka ilta. Olisi hyvää ruokaa, kaunis kotimaisema ja rakkaat ihmiset siinä lähellä, koko elämän. Pieni vahva kahvi ystävien kanssa shakkipelin äärellä oliivipuun varjossa..

Mutta mistä minä voisinkaan tietää, miksi pitäisikään.. Vuoden vaihtuessa mietimme ystävien kesken, missä ajassa ja paikassa, minä ihmisenä haluaisit elää, jos saisit mahdollisuuden. Minä ajattelin taas tuota sisilialaispappaa, lämmöllä. Tiedän vain sen, että omassa elämässäni ne päivät sisilialaismammana ovat kuin aarteita muistissa, kun koko päivän keittiön suuren ruokapöydän äärellä on tohinaa, lapsia ja aikuisia, isiä ja poikia, veljiä ja vaimoja, ystäviä. Ovi avautuu ja pellon pöly lentää hippusina sisään, menee menojaan isännän saappaissa taas, vanha koira torkkuu ihan lähellä pöytää, jos jotakin tipahtaisi.. Se kaikki on tässä, näiden vaahteroiden alla, kun kesäaurinko hymyilee kirkkaalta taivaalta kuin sanoen, tänään on hyvä päivä. Ja yhtäkkiä on hetken hiljaista, kaikki jossain touhuissaan, otan kahvikuppini ja istahdan ulkoportaille, mietin jo seuraavaa ateriaa, pitääköhän jollekin viedä iltanen pellolle, tuoksuuko ilmassa siltä, että illalla sataa..