suukko

Löysin reen. Siellä se oli verstaan yhdessä huoneessa, josta valo oli palanut varmaan jo kauan sitten. Vanhat kuluneet lapiot ja muut työkalut pitivät sille seuraa, hämähäkitkin. Kukakohan sillä on viimeksi ajanut, mietin mielessäni ja ihmettelin miksen ollut huomannut sitä aiemmin. Tytöt leikkivät kauppaa tallin edustalla ja hakevat olkia tallista spaghetiksi. He ryntäävät katsomaan rekeä ja pienin antaa varovasti suukon sen kuluneeseen kylkeen. Tytöt kiipeävät kyytiin ja tunnistavat sen kirjojen rekiretkistä, kiitos Mauri Kunnas taas, ajattelen itsekseni ja mietin muistaakohan ikimummi lapsuuden rekiajeluita.

Rusakko järsii kauempana kuuraista nurmikkoa ja fasaanikukko patsastelee läheisellä tiellä. Sytytän tallinpäädyn jouluvalot uudelleen, 'kylän kauneimmat jouluvalot', sanoi eräs ihana ihminen, joka ajaa pimeän aikaan ohi, ole hyvä! Tulisi lämmin, toivon taas hiljaa mielessäni, miehestäkin huomaa, että pellolle tekisi mieli. Katselen hajamielisenä hyllykköä, jonka irrotin verstaan seinästä. Se toimittakoon hetken aikaa kauppaleikin tiskin virkaa. Lumi puhdistaa siitä menneiden kesien traktoriöljyjä ja pölyjä. Jotain hyötyä siitäkin, ajattelen. Vintillä odottaa vanha lautasteline, sekin maalipintaa ja huolenpitoa vielä vailla. Päivä alkaa painua iltaan, viemme tallissa talvehtiville pupuille porkkanaa ja lantunkuoria, silitämme ja sanomme hyvää yötä. Liukastelemme sisään, reen kyydissä pääsisi helpommin, hymyilen ja otan pienintä kädestä.